Lokki 15 vuotta

Lokin taipaletta alkuvuosista nykyhetkeen valottaa hallituksen puheenjohtaja Unto Suksi . Ajatus oman liiketoiminnan pyörittämisestä alkoi kehittyä 2000 luvun alkupuolella. Byggma ASA konsernin tytäryhtiössä oli vierähtänyt 13 vuotta monenlaisissa mielenkiintoisissa työtehtävissä. Vähitellen kiteytyi ajatus ottaa askel kohti seuraavaa päämäärää. Vuosi 2005 vierähtikin jo uusissa työtehtävissä Ikme Oy:ssä jonka filosofiana olivat uuden teknologian alumiinirakenteiset ovet ja nauhaikkunat. […]

Kandia Palvelut ja Lokki Group yhdistyivät

Kandia Palvelut Oy yhdistyi vuoden vaihteessa Lokki Group Oy:n kanssa. Lokki Groupiin kuuluu Lokki Henkilöstöpalvelut Oy ja Kandia Palvelut Oy. Kandia Palvelut on toiminut erityisesti kuljetus ja logistiikka-alalla, mutta yhdistymisen myötä toiminta laajenee rakentamiseen ja teollisuuteen. Lisäksi Kandia Palveluiden kautta saa toimisto- ja taloushallinnon osaajia sekä myyjiä. Kandia Palvelut tarjoaa myös toimisto- ja sihteeripalveluita sekä […]

Henkilöstökonsultin päivä

Olen Milla ja toimin henkilöstökonsulttina Tampereen toimistollamme. Työpäiväni koostuvat monipuolisista tehtävistä ja olenkin usein todennut, että kahta samanlaista päivää ei juurikaan mahdu viikkoon. Vaikka kalenteriini kuuluu tietyt asiat talous- ja henkilöstöhallinnon parissa joka viikko, adjektiivi yllätyksellisyys on usein läsnä työssäni. Usein on mahdotonta ennustaa koko kuukauden tapahtumia etukäteen, mikä tuokin tähän työhön sopivasti haastetta. Haluankin […]

Maria Tanner toimitusjohtajaksi 1.5.2020

Maria Tanner astuu Lokki Henkilöstöpalvelujen toimitusjohtajan toimeen 1.5.2020. Maria on työskennellyt Lokilla 5 vuotta henkilöstökonsulttina pääkaupunkiseudun ja Tampereen asiakkuuksien parissa sekä Tampereen konttorin aluepäällikkönä. Marian matka Lokilla ”Aloitin Lokilla työt 2015 tradenomiopiskeluiden ollessa loppusuoralla. On ollut mahtavaa seurata Lokin matkaa ja kehitystä maantieteellisesti, toimialoittain ja ennen kaikkea Lokki-tiimin kasvua ja kehitystä. Viisi vuotta sitten teimme […]

Isänpäivänä

“Käsällä lähdettiin kalastamaan. Ongella piti käydä erilaisissa paikoissa.” Isä, isi, iskä, ukko, faija… Rakkaalle ihmiselle on monta nimeä. Tänään marraskuun toisena sunnuntaina juhlitaan Isejä koko maassa ja varsinkin sitä omaa. Lokin “isä” Unto Suksi on ollut yrityksen kehityksessä mukana alusta alkaen ja kertoo isyyden merkityksestä omassa elämässään. Miten isyys on muuttanut sinua?Poikamiehen itsellinen elämä jäi […]