Lue, kuka on Lokki Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja ja miten hän viettää kesäänsä. Minkälaisena hän näkee Lokin vuonna 2025?
– No kyllä Lokilla on pyritty pitämään yllä henkilöstökonsulttien ja miksei vuokratyöntekijöidenkin osalta sellaista väljää toimintatapaa. Esimerkiksi konsultit voivat tehdä tontillaan hyvinkin itsenäisiä päätöksiä. Tällainen vähemmän tiukka johtamistapa sopii itselleni parhaiten ja todennäköisesti myös sille porukalle, joka Lokilla työskentelee.
Näin sanoo Lokki Henkilöstöpalveluita luotsaava Unto Suksi, kun häneltä kysyy, mikä Lokissa on parasta. Lista parhaista asioista jatkuisi vielä, mutta tutustutaan mieluummin toimitusjohtajaamme, joka nämä parhaat asiat on oikeastaan tehnyt mahdolliseksi.
Unto Suksi on toiminut Lokin toimitusjohtajana vuodesta 2005 alkaen, kun hän osti rakennusurakointiin keskittyvän yrityksen liiketoiminnat eläköityvältä pariskunnalta. Vuosi 2005 oli hurjan nousun aikaa eikä vuoden 2008 taantumasta ollut tietoakaan. Ennen yrittäjäksi alkamista Unto työskenteli rakennesuunnittelijana, rakennuttajakonsulttina ja rakennusmateriaaliteollisuuden myynti- ja markkinointitehtävissä. Kun tuli tilaisuus ostaa oma yritys, ei ollut mitään epäselvyyttä olla toimimatta.
– Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta yrittäjäperheestä. Ilmeisesti tältä alueelta lähtöisin olevat päätyvät jo äidinmaidosta alkaen erilaisiin yrittäjätehtäviin.
Toimitusjohtajan työpäivät koostuvat Unton mukaan pienestä sälästä. Erityisesti viime aikoina sälää on ollut paljon, sillä Lokin toimintaa on alettu laajentamaan aktiivisesti. Uusia henkilöstökonsulttiehdokkaita on täytynyt haastatella ja liiketoimintasuunnitelmaa päivittää. Työtunteja vievät taloushallinnon ja kirjanpidon erilaiset selvitykset ja tarkastukset, yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä koulutuspalveluiden järjestäminen.
– Vuonna 2025 tarkoituksenamme on toimia valtakunnallisesti siten, että konttoreita on Vantaan ja Tampereen lisäksi vähintään 7 kasvukeskuksessa ja ehkä Virossa. Erityisesti henkilöstöpalvelut, rekrytoinnit ja toimintojen ulkoistamiset ovat kasvukohteenamme. Myös koulutuspalveluiden tarjontaa on tarkoitus laajentaa.
Työn sarkaa siis riittää. Mutta niin myös Unton vapaa-ajalla.
– Ostimme vaimon kanssa keväällä kesämökin, jonka fiksaamisessa kesäloma on hujahtanut. Sitten on näitä perinteisiä kesärutiineja kuten sukulaisilla kiertelyä. Kevyttä vastapainoa muille hommille on käydä silloin tällöin golfaamassa.
Onneksi Unton apuna Lokin toiminnan kehittämisessä ja laajentamisessa on seitsemän innokasta henkilöstökonsulttia. Kaksi heistä aloittaa työt ensimmäistä kertaa Lokilla elokuun 2017 alussa.
– Lokin toimintatavoissa on keskeistä, että koko projekti on konsultilla hyppysissään. Henkilöiden kartoittamisen, myynnin ja kaiken muun hoitamisen tekee yksi ja sama henkilöstökonsultti. Monilla kilpailijoillamme vastuut on pilkottu, Unto summaa. Ehkä se on syyn siihen, miksi Lokilla pyyhkii nyt niin hyvin, että on varaa nousuun.