Opiskelijoille

Löydä itsellesi töitä Lokin kautta!

Eri alojen opiskelijat ovat löytäneet Lokin kautta töitä jo yli vuosikymmenen ajan. Katso alta Juliuksen Lokkitarina rakennustyömailla ja HR-konsulttina.

Kuinka työt Lokin kautta onnistuivat?

“Korona-aika toi esiin Lokin vahvuudet firmana: luotettavuus, saatavuus ja joustavuus. Kun kesätyöt peruuntuivat muilta toimialoilta, Lokki tuli vastaan ja tarjosi töitä nopealla aikataululla. Työsuhteen aloitus- ja lopetusajankohdat saatiin räätälöityä täysin omiin tarpeisiini. Kaikki töihin liittyvä kanssakäyminen oli sujuvaa, ja esimerkiksi uudet työvaatteet hajonneiden tilalle saatiin järjestettyä nopeasti. Kesätöiden loputtua Lokilta tarjottiin mahdollisuutta työnjohtoharjoitteluun ja osa-aikaista omaan aikatauluun sopivaa työtäkin tarjottiin koulun ohella tehtäväksi.”
-Ossi, Rakennusapulainen, Rakennustekniikan DI-opiskelija

“Pääsin Lokin kautta tekemään ensimmäistä kertaa opiskelujani tukevia suunnitteluapulaisen töitä. Uusi työympäristö on jännittävä kokemus, mutta sitä ei tarvinnut kohdata yksin, sillä Lokilla pidettiin huolta, että siirtymä oli helppo. Lisäksi Lokki varmisti, että työtehtävät vastasivat omaa osaamistani, ja että työpaikalla oli hyvä olla. Opiskeluiden ohella työskentely vaatii joustavuutta, ja työpäivien järjestely olikin helppoa.”
-Emma, Arkkitehtiharjoittelija, Arkkitehtiopiskelija

“Kokemukseni Lokista ovat olleet positiivisia. Lokkiin oli helppo olla yhteydessä, jos asioita piti korjata tai selvittää. Myös tuntien kirjaus onnistui helposti Lokin järjestelmän kautta.”
-Reetta, Porrassiivooja, Medianomiopiskelija

“Minulle on jäänyt erittäin positiivinen kuva Lokista. Työtarjouksen saavuttua sopimus saatiin laadittua nopeasti ja joustavasti työntekijää ajatellen. Myös lyhyemmissä keikoissa varmistettiin työntekijän tilanne, vastasiko työ toimenkuvaa ja lähtikö työt minulla hyvin käyntiin. Asiointi on onnistunut vaivattomasti niin kasvotusten tapaamisilla kuin etänä, eikä sopimuksia tai työtodistuksia ole tarvinnut kysellä viikkotolkulla vaan ne ovat hoidettu kuntoon ripeästi. Omien työkokemusteni perusteella voin rehellisesti kuvata Lokki Henkilöstöpalvelua parhaana henkilöstöpalveluna työntekijän näkökulmasta.”
-Tero, Rakennusapulainen, Konetekniikan AMK-opiskelija

Miksi hakisin suoraan Lokille töihin?

“Työskentelin Lokilla n. 1,5 vuotta konsultin hommissa. Lokin vahvuuksiin kuuluu asiantunteva ja luotettava konsulttitiimi, joka tuntee asiakkaansa sekä työntekijänsä. Ylivoimaisesti paras työpaikkani tähänastisista.”
-Patrik, Henkilöstökonsulttiharjoittelija, Liiketalouden opiskelija

“Aloitin Lokilla toukokuussa henkilöstökonsulttiharjoittelijana talotekniikan alalla. Sain heti ensimmäisten viikkojen jälkeen tiedon omista yhteyshenkilöistäni sekä mahdollisuuden haastatella uusia työntekijöitä. Vaikka alussa vastuun ottaminen tuntui epävarmalta, antoi se minulle mahdollisuuden oppia todella monipuolisesti koko alasta. Lisäksi esihenkilöni ja koko Lokin tiimi on ollut kannustava ja aina valmis auttamaan minua. Kesän aikana olen oppinut myynnistä sekä henkilöstö- ja taloushallinnosta enemmän kuin olisin voinut kuvitella ja saanut näin ammatillista itsevarmuutta. On ollut hienoa tutustua asiakkaisiini yhteistyön merkeissä ja kohdata työnhakijoita. Olen jo opintojeni loppusuoralla, joten on myös mahtavaa saada jatkaa töitä kesän jälkeen opintojeni ohessa”

-Milla, Henkilöstökonsulttiharjoittelija, Kauppatieteiden opiskelija

“Työskentely Lokilla ylitti odotukseni! En tiennyt työstä kovinkaan paljoa etukäteen, mutta pääsin heti hyppäämään niin sanotusti syvään päähän. Nuorekkaassa tiimissämme oli helppo saada apua uusien haasteiden parissa ja se varmisti, että kesä oli todella opettavainen.”
-Teemu, Henkilöstökonsulttiharjoittelija, Liiketalouden opiskelija

“Aloitin kesätyöt henkilöstökonsulttiharjoittelijana Lokilla kesän alussa ja pääsin nopeasti kattavan perehdytyksen jälkeen auttamaan talotekniikan puolella käytännön asioissa. Nopeasti olinkin jo osana huikeaa työporukkaa ja apua sain aina, kunhan vain kysyin. Pääsin mukaan näkemään kaikki rekrytoinnin vaiheet, mistä on varmasti tulevaisuutta ajatellen apua.Yhtä opettavaa ja huikeaa työkokemusta sekä työporukkaa en ole tähän mennessä päässyt kokemaan missään muualla. Iso kiitos koko Lokin porukalle!”
-Aaro, Henkilöstökonsulttiharjoittelija, Liiketalouden opiskelija

Oletko opintojesi loppuvaiheessa ja kiinnostunut yrittäjyydestä?

Tutustu Lokin yrittäjämalliin TÄÄLTÄ.

blank