Blogi

Blogi

16-vuotias Sini harjoittelussa Lokki Henkilöstöpalveluilla

blank

29.6.2018

Palkkasimme kesäkuussa 2018 Pikaduunin kautta 16-vuotiaan Sinin toimistoapulaiseksi Tampereen konttorillemme. Kahden viikon aikana Sini pääsi työskentelemään monenlaisten työtehtävien parissa. Opimme Siniltä, että hyvällä ja ennakkoluulottomalla asenteella on mahdollista päästä mihin vain - vaikka Kiinaan työskentelemään elokuva-alalle.

 

"Hei! Olen 16-vuotias Sini Tu ja valmistuin juuri peruskoulusta.

Tulin töihin...

Yrittäjämallin etuja

blank

20.6.2018

Kesän parhaimmat hetket ja juhannus tekevät tuloaan. Säät ovat suosineet varsinkin lomailijoita. 

Tässä blogipostauksessa Lokki Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Unto Suksi esittelee yrittäjämallia, jonka avulla Lokin toiminnan on tarkoitus laajentua Suomessa.

 

Lokilla painetaan voimakkaasti eteenpäin. Lähiaikojen tavoitteenamme on laajentua yrittäjämallilla voimakkaasti valtakunnalliseksi toimijaksi. Tavoitteena on rakentaa tehokas aluekonttoriverkosto kaikkiin suurimpiin...

Unton siipien alla

blank

25.7.2017

Lue, kuka on Lokki Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja ja miten hän viettää kesäänsä. Minkälaisena hän näkee Lokin vuonna 2025?

– No kyllä Lokilla on pyritty pitämään yllä henkilöstökonsulttien ja miksei vuokratyöntekijöidenkin osalta sellaista väljää toimintatapaa. Esimerkiksi konsultit voivat tehdä tontillaan hyvinkin itsenäisiä päätöksiä. Tällainen vähemmän tiukka...

Näin syntyi Lokki Henkilöstöpalvelut Oy

blank

Lahtelainen rakennusurakoitsija sai 1990-luvun alussa työmaalla lokkiparvea tarkkaillessaan idean suunnitteilla olevan yrityksensä nimiproblematiikkaa miettiessään. Lokit ovat sitkeitä yhteistyötä keskenään tekeviä taistelijoita ja symboloivat hyvin aloittavan yrityksen taipaleellaan kohtaamia haasteita ja niiden voittamisessa tarvittavaa päättäväisyyttä. Yrityksen toiminnassa keskityttiin kolmeen eri toiminta-alueeseen ja nimen oli syytä olla myös markkinointihenkinen ja...

Mia-Lokki esittäytyy

blank

Tällä kertaa esittäytymisvuoro kolahti minulle eli Lokin Team leader Mia täällä moi!

Löysin Lokin reilu nelisen vuotta sitten opiskelujeni loppuvaiheilla uusia haasteita ja niin sanottua näytön paikkaa etsiessäni. Aiemmin työskentelin pitkään kaupan alalla, jolloin kipinä erityisesti henkilöstöjohtamista kohtaan syttyi. Aika nopeasti kipinä roihahti henkilöstöpalvelualalle ja yhtäkkiä olinkin jo toimitusjohtajamme Unton...

1 2
blank