Tieturva 1 -koulutus

Tieturva 1 -koulutus

Soveltuu myös kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyyskoulutuspäiväksi (Trafi 1 päivä).

Tieturva 1-kurssi on tarkoitettu kaikille yleisellä tiellä, kadulla tai muulla liikennealueella työskenteleville. Sen tavoitteena on lisätä työnjohdon ja työntekijöiden tietämystä työ- ja liikenneturvallisuudesta sekä yhdenmukaistaa liikenteen ohjausta tiellä tehtävissä töissä. Se perehdyttää osallistujat teillä tehtävien töiden vaaroihin ja siihen, kuinka riskit tunnistetaan ja hallitaan. Päivän kestävän kurssin ja siihen kuuluvan tutkinnon suorittaminen oikeuttaa saamaan henkilökohtaisen Tieturva 1 -kortin. Pätevyys ja kortti ovat voimassa 5 vuotta Tieturva 1 -pätevyyden jatkamiseksi on käytävä uudestaan Tieturva 1 -kurssi. Kurssille tulijan on tutustuttava oppilaan aineistoon etukäteen. Koulutuksiin on hakeuduttava Tieturvakortissa ilmoitetun viimeisen voimassaolokuukauden kuluessa tai ennen sitä.

Liikennevirasto vaatii Tieturva 1 -koulutusta:

  • henkilöltä, joka osallistuu tiellä tehtävään tienpitoon liittyvään työhön
  • tie- ja päällystysmateriaaleja kuljettavan auton kuljettajalta
  • työkoneen kuljettajalta muussa kuin kertaluonteisessa työssä
  • muussa työssä yleisellä tiellä työskentelevältä
  • Tieturva 2 -koulutukseen osallistuvalta

Ei vaadi:

  • esimerkiksi suojatussa kaapelikaivannossa työskentelevältä asentajalta, jota johtaa Tieturva-koulutuksen käynyt työnjohto
  • tietyökohteisiin liittyvältä kertaluontoiselta tavarantoimittajalta (puutavara, jne.); ajoneuvonosturin, betonipumppu- ja -auton kuljettajalta ym. vastaavan tyyppisissä lyhytaikaisissa erikoistehtävissä toimivilta
  • muussa kertaluonteiseksi luettavassa tehtävässä toimivalta
  • lyhytaikaisessa työssä Tieturva-koulutuksen käyneen valvonnassa työskentelevältä

Kurssin tiedot

Kurssipaikka:
Kurssipaikka on esitetty koulutusajankohdan yhteydessä.
Kurssimateriaali:
Tieturva 1 –kurssin oppikirja
Kurssin ohjelma:
Kesto 1 päivä, klo 8.00-16.00, Tieturva 1- koulutuspäivän ohjelma (pdf-tiedosto)
Sisältää:
Aamu- ja iltapäiväkahvit, sekä lounas.
Kurssin hinta:
110,00 € (+alv 24%) Mahdollisen ammattipätevyyspäivän (TraFi-merkintä kurssin perässä) lisähinta on + 14 € . Liikenteen turvallisuusvirasto on hyväksynyt koulutuksessa käytettävän koulutusohjelman kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyyskoulutukseen. Liikenteen turvallisuusvirasto perii ammattipätevyystiedon kirjaamisesta voimassaolevan maksuasetuksen mukaisesti 10 € (alv 0%) ja käsittelykuluja 4 € (sis. alv 24 %). Maksu sisältyy yo. hintaan.
Lisätiedot:
Tieturva 1-kursseja järjestetään oheisina päivinä Vantaalla:
  • 15.04.2019 koulutuspaikka: Veho Koivuhaka, Ravintola Mäkitupa, kokoustila, Mäkituvantie 3, 01510 Vantaa (TraFi)
  • 13.05.2019 koulutuspaikka: Veho Koivuhaka, Ravintola Mäkitupa, kokoustila, Mäkituvantie 3, 01510 Vantaa (TraFi)
Muualla Suomessa:
  • ilmoitetaan erikseen
Lisätietoja antaa Unto Suksi GSM 045-1320443, sähköposti koulutuspalvelut@lokki.fi.

Etsi avoimia työpaikkoja tästä

Lokki Henkilöstopalvelut, Virkatie 1, 01510 Vantaa - Puh: 010 583 4560 - Email: info@lokki.fi