Kandia Palvelut Oy yhdistyi vuoden vaihteessa Lokki Group Oy:n kanssa. Lokki Groupiin kuuluu Lokki Henkilöstöpalvelut Oy ja Kandia Palvelut Oy. Kandia Palvelut on toiminut erityisesti kuljetus ja logistiikka-alalla, mutta yhdistymisen myötä toiminta laajenee rakentamiseen ja teollisuuteen. Lisäksi Kandia Palveluiden kautta saa toimisto- ja taloushallinnon osaajia sekä myyjiä. Kandia Palvelut tarjoaa myös toimisto- ja sihteeripalveluita sekä taloushallinnonpalveluita. Yhdistymisen myötä Kandia Palvelut ja Lokki Henkilöstöpalvelut pystyvät yhdessä tarjoamaan monipuolisemmin henkilöstöpalveluita maanlaajuisesti asiakkaille sekä työntekijöille.

Minä olen Hanna Häkkinen ja olen toiminut Kandia palveluiden toimitusjohtajana 2018 vuoden alusta, kun startattiin toiminta uudestaan. Kandia jatkaa edelleen omana erillisenä yhtiönä, vaikka kuulumme Lokki Groupiin. Jatkan edelleen Kandian toimitusjohtajana ja vastuulleni kuuluu Pohjois-Suomen talousalue.

Työskentelen asiakasrajapinnassa hoitaen olemassa olevia asiakassuhteita ja tehden uusasiakashankintaa. Rekrytoinnit ovat lähellä sydäntäni ja mielestäni tärkein tehtäväni on auttaa työntekijää sekä työnantajaa kohtaamaan. Myynnin ja rekrytointien lisäksi hoidan hallinnon asiat ja vastaan yrityksen toiminnasta, kehityksestä sekä kasvusta.

Minulla on vuosien kokemus myynnistä, rekrytoinneista sekä talous- ja henkilöstöhallinnon monipuolisista tehtävistä. Työn suolana on ehdottomasti kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa.

– Kandia Palvelut

Kandia sai alkunsa vuonna 2008, kun kolme AMK:n liiketalouden opiskelijaa Pirkka, Toni ja Henri saivat idean yritykseen kouluprojektin yhteydessä. Miehet keksivät, että alkavat rahoittaa opintojaan myymällä työpanostaan yrityksille. Aluksi yhtiömuotona oli avoin yhtiö. Toiminnan kasvaessa yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja siihen tuli samalla mukaan kaksi uutta osakasta. Westwork Oy osti Kandia Palvelut Oy:n vuonna 2012. Kandia toimi Westworkin tytäryhtiönä vuoden 2014 lokakuuhun saakka, jonka jälkeen Kandian toiminta laitettiin väliaikaisesti jäihin.

Päätimme jatkaa Kandian toimintaa 2018 vuoden tammikuusta alkaen tarjoamalla logistiikka- ja kuljetusalan yrityksille henkilöstöpalveluita. Kysyntää on ollut kiitettävästi ja olemme onnistuneet tärkeimmässä tehtävässämme, löytämään asiakkaille sopivat työntekijät ja saaneet tyytyväisiä asiakkaita sekä työntekijöitä.

– Hanna Häkkinen, Toimitusjohtaja, Kandia Palvelut Oy