Laajennamme palveluitamme Päijät-Hämeen alueella avaamalla uuden toimipisteen LahteenVesijärvenkadulle. Vaikka palvelemme asiakkaitamme koko Suomen alueella, paikallinen läsnäolo tuo mukanaan etuja erityisesti alueellisten yritysten tarpeisiin. Rekrytointi ja henkilöstöpalvelut ovat nyt entistä helpommin Päijät-Hämeen yritysten saatavilla.
Lahden asiakkaita palvelee rekrytoinnin asiantuntija Katja Risu
Lahden toimipisteen asiakkuuspäällikkönä toimii Katja Risu, jolla on vankka noin 15 vuoden kokemus henkilöstöhallinnon tehtävistä ja noin seitsemän vuoden kokemus henkilöstöpalvelualalta. Lisäksi Katjalta löytyy vahvaa paikallistuntemusta Lahdesta. “Minua houkuteltiin lähtemään vetämään Lahden toimipistettä ja käytyämme keskusteluja vaikutuin sekä kiinnostavasta työkuvasta että Lokista luotettavana ja vakavaraisena alan toimijana”, Katja kuvaa.
Katjalla on laaja rekrytointiosaaminen, ja hän on päässyt etsimään tekijöitä monipuolisiin rooleihin aina kiinankielisestä myyntiedustajasta talouspäällikköön. “Olen tehnyt rekrytointeja hyvin monipuolisesti. On palkitsevaa etsiä asiakkaalle juuri heidän tarpeisiinsa sopivaa osaajaa”, Katja kertoo. Sen lisäksi, että Katjalla on pitkä kokemus henkilöstövuokrauksesta ja suorarekrytoinnista, hän on toiminut myös vuosien ajan tilaajan roolissa eli hän tuntee vuokratyövoiman hankinnan ja rekrytointiprosessin molemmin puolin.
Monipuoliset rekrytointipalvelut kaikkiin tarpeisiin
”Tarjoamme Päijät-Hämeen alueella monipuolisia henkilöstövuokrauspalveluita. Ydintoimintaamme on henkilöstövuokraus, mutta tarjoamme myös suorarekrytointeja. Suorarekrytointien lisäpalveluna tehdään myös testejä ja analyyseja, joiden avulla voidaan arvioida henkilön soveltuvuutta tiettyyn tehtävään tai sisäisiin tehtävänvaihtoihin”, Katja kertoo.
Lokilla on asiakkuuksia paljon mm. teollisuudessa, kuljetus- ja logistiikka-alalla, rakennusalalla ja IT-alalla. Myös taloushallinnon osaajia ja asiakaspalvelijoita sekä kausityöntekijöitä rekrytään paljon. Katja täsmentää, ettei asiakasyrityksen alalla ole suurta merkitystä. “Olen tehnyt niin monen alan rekrytointeja, että olen huomannut, että pystyn auttamaan yrityksiä alasta riippumatta. On ollut ilo tutustua eri toimialoihin ja uusiin tehtäviin, ja jatkossakin teen mielelläni yhteistyötä riippumatta toimialasta, tehtävänimikkeestä tai sijainnista. Asiakas tuo omaa osaamistaan ja näkemyksiään tarpeestaan, ja minun tehtäväni on löytää heille oikea henkilö. Auttamisen näkökulma on ollut ratkaiseva tässä tehtävässä onnistumiseen.”
Myöskään yrityksen koolla ei Katjan mukaan ole väliä. “Kaiken kokoiset yritykset ovat lämpimästi tervetulleita asiakkaiksemme, olipa haussa yksi työntekijä tai vaikka 100 kausityöntekijää.”
Luotettava kumppani yrityksesi rekrytointitarpeisiin
Katja toivoo asiakkaiden ottavan rohkeasti yhteyttä, jos vähänkin mietityttää, voisiko Lokin palveluista olla apua omaan tarpeeseen. “Meiltä löytyy osaamista ja ammattitaitoa, joihin asiakkaamme ovat jo pitkään voineet tukeutua. Lisäksi olemme kiinnostuneita siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Rekrytointi on yhteispeliä asiakkaiden, hakijoiden ja alojen kanssa, ja tässä kokonaisuudessa haluamme olla aktiivinen ja luotettava toimija.”
Yhteyden Katjaan saa montaa reittiä: “Voi soittaa, laittaa viestiä, ottaa yhteyttä LinkedInissä tai tulla vaikka nykäisemään hihasta, jos joku tunnistaa lounaalla tai tapahtumissa. Lämpimästi tervetuloa myös toimistollemme Vesijärvelle, sovitaan vain aika ennakkoon!”
Katja Risu
Asiakkuuspäällikkö, Teollisuus, Palvelualat, Kuljetus- & Logistiikka